Ajankohtaista

10.1.2020

Yhteisöllistä kuluvaa vuotta kaikille tasapuolisesti!

Kuluinut vuosi 2019 oli kävijärikas ja toiminnaltaan monipuolinen. Sillalla toimi, kokoontui, osallistui ja kävi kaikkiaan 5527 eri-ikäistä ihmistä. Toiminta kattoi vertaistukiryhmiä, perhekerhoja, seniorikahveja, seniorisurffia, koulutuksia, palavereita, tapaamisia ja yksittäisiä kohtaamisia Sillan viikko-ohjelman puitteissa, yhdistysten oman toiminnan muodossa, verkostotoiminnan myötä tai spontaanisti kävijöiden piipahtaessa tutustumassa ja kertomassa toiveistaan.

SILTA on matalan kynnyksen paikka, johon kaikki ovat tervetulleita, kohtaamispaikka on täyttänyt paikkansa hyvin Kokkolan ydinkeskustassa. Tänä vuonna 2020 toiminta yhä laajenee ja tulemme olemaan enemmän läsnä ja esillä maakunnan eri toimipaikoissa.
SeniorSurf digiopastus on yksi meidän toiminnastamme joka rantautuu kylille.


SILTA yhteisöklubi

Katso käyntikortti »

eVILJO

Yhdistysten ja yhteisöjen kohtaamispaikka

eVILJO on yhdistyksiä ja yhteisöjä varten oleva rekisteri aktiivisen kansalaistoiminnan tueksi. Viljo vahvistaa yhdistyksen tunnettavuutta, viestintää ja verkostoitumista.

Ylläpitämällä tietojasi Viljossa ja ne julkisesti näyttämällä sinulla on käytössäsi maksuton nettisivu ja tapahtumakalenteri.

Rekisteritietoja voi päivittää milloin vain yhdistyksen oman eVILJO-tunnuksen kautta.

REKISTERÖIDY