Ajankohtaista

4.2.2021

Vuoden ensimmäinen uutiskirje on ilmestynyt.

Vuoden 2021 ensimmäinen uutiskirje pitää sisällään katselmuksen KOSTI ry:n hallinnoimien hankkeiden toiminnasta sekä yhdistyskentälle ajankohtaisista aiheista. SILTA yhteisöklubin osuudessa Silta-avustaja Maria kertoo omia kokemuksiaan Instagramin käyttöönottamisesta. Yhteisöklubi myös tiedottaa tulevista tapahtumista, kuten 12.2 järjestettävistä ystävänpäivän etkoista.

OLKA kertoo omassa osuudessaan OLKA-pisteen olevan jälleen avoinna. Potilasyhdistyksien on mahdollista järjestää pisteellä teemapäiviä sekä tuoda sinne esitteitä. OLKA myös tiedottaa tulevasta TOIVO-valmennuksesta, johon vertaistukijoiksi haluavien on mahdollista osallistua.

Järjestöt mukana muutoksessa Keski-Pohjanmaalla -hanke kertoo osuudessaan järjestökentälle ajankohtaisista uutisista, joihin kuuluvat mm. SOTE100 lakipaketin lausuntokierros sekä sosiaali- ja terveysministeriön vuodelle 2021 myönnetyt avustukset. Lisäksi hanke kertoo sen järjestämästä päätöswebinaarista sekä teemallisista pienistä pyöreistä pöydistä.

Uutiskirje on luettavissa sivuiltamme KOSTI ry:n osiosta tai liitteestä.

Denna gång finns det även en sammanfattning av nyhetsbrevet på svenska!


SILTA yhteisöklubi

Katso käyntikortti »

eVILJO

Yhdistysten ja yhteisöjen kohtaamispaikka

eVILJO on yhdistyksiä ja yhteisöjä varten oleva rekisteri aktiivisen kansalaistoiminnan tueksi. Viljo vahvistaa yhdistyksen tunnettavuutta, viestintää ja verkostoitumista.

Ylläpitämällä tietojasi Viljossa ja ne julkisesti näyttämällä sinulla on käytössäsi maksuton nettisivu ja tapahtumakalenteri.

Rekisteritietoja voi päivittää milloin vain yhdistyksen oman eVILJO-tunnuksen kautta.

REKISTERÖIDY