Ajankohtaista

1.7.2021

Määttälän kylä, Toholampi

Keskipohjalaiset Kylät ry valitsee vuosittain Vuoden keskipohjalaisen kylän. Vuonna 2021 valituksi tuli Toholammin Määttälän kylä. Kylä sijaitsee Lestijoen eteläpuolella jokivarren suuntaisesti, noin seitsemän kilometrin päässä yläjuoksun suuntaan Toholammin keskustasta. Kylällä toimii kyläyhdistys Rautamikko ry.



Kyläyhdistyksen sihteeri Paula Määttälä kuvailee monipuolisesti kylän historiaa ja toimintaa:

”Olemme toimineet vuodesta 1985 yhtäjaksoisesti. Yhdistyksemme alkuperäinen nimi oli Eläkeläiskotiyhdistys, jonka toimesta kylälle rakennettiin ikääntyneille vuokratalo, ettei heidän tarvitse muuttaa pois omalta kylältä. Idean moottorina toimi Viljo S. Määttälä. Kokoonnuimme kerran kuussa tupailtoihin johonkin kylän taloon vuorollaan, joissa aina perhe oli tarjoiluvastuussa. Kun saimme vuokratalon ja siihen tehdyn kerhohuoneen, aloimme kokoontua ja pitää kokouksia siellä. Kaikenikäistä väkeä oli runsaasti. Maalasimme vuokratalot talkoilla kesällä 2017. Entisen nuorisoseurantalon maalasimme ulkoapäin ja nimesimme sen uudelleen Määttälän kylätaloksi kesällä 2020. Mietimme rauhassa, millaiseen käyttöön alamme kylätaloa vähitellen kunnostamaan.

Kyläyhdistyksessämme on sekä kylällä asuvia että kylältä jo kauan sitten pois muuttaneita entisiä kyläläisiä (yli 80 maksavaa jäsentä), joille olemme maksaneet teatteri- ja kahviliput kahtena kesänä Häkkilän kesäteatteriin. Olemme järjestäneet joka vuosi kylän kerhohuoneeseen pikkujoulut, joissa on oman kylän lisäksi ollut muualle muuttaneitakin. Vuoden 2019 pikkujoulua vietimme Himangan Koskihovissa. Kylän vanhantien varteen on rakennettu laavu, jonne kokoonnumme pääsiäislauantaina paistamaan makkaraa ja näkemään muualta tulleita pääsiäisvieraita ja oman kylän väkeä. Lopuksi käymme kylän pääsiäiskokolla. Edelleen järjestämme kylän perinteisiä tapahtumia, jotta voisimme kyläilykulttuurin hiipumisen myötä tavata toisiamme näin ja pitää kylää tällä tavoin toimivana ja elävänä.

Talkootyönä valmistui kylän hieno bussipysäkki muutama vuosi sitten. Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlapäivänä valaisimme kylän vanhantien 100 ulkolyhdyllä ja kokoonnuimme laavulle juhlistamaan tätä hienoa hetkeä. Lisäksi kerhohuoneessa on järjestetty pääsiäisen aikaan ikoninäyttely ja pieni hartaustilaisuus, talvella 2018 kansalaisopiston askartelukerho. Kylällä olemme myös juhlineet syntymäpäiviä ja hääpäivän vuosijuhlia kyläteltan alla. Lisäksi huolehdimmeMäättälän rautaruukin läheisyyteen kesällä 1993 pystytetystä Rautamestareiden muistomerkistä.

Olemme aktiivisesti mainostaneet vuokratalomme huoneistoja sekä vakituiseen että lyhyempi aikaiseen vuokraamiseen. Satunnaiset matkailijat ovat yöpyneet yhdessä vapaassa olevassa vuokrahuoneistossa. Tosin nyt kaikki kuusi asuntoa on vuokrattu. Toivomme, että saisimme pidettyä vuokralaiset asunnoissa, jotta saisimme rivitalot maksetuksi. Tämän jälkeen voisimme kunnostaa asuinhuoneistoja pikkuhiljaa. Uudet asukkaat toivotamme lämpimästi tervetulleiksi kyläämme käymällä heidän luonaan. (https://www.facebook.com/rautamikko)

Vaikka väki kylältä väheni, olemme sitkeästi pyörittäneet kyläyhdistystä ja vuokrataloa ja saaneet ihmisiä osallistumaan tapahtumiin. Talkootöitä on tehty aina paljon. Kylällä on ollut hyvä henki ja naapurin auttaminen on edelleen voimissaan. Tällä hetkellä yksi naapuri hoitaa kylän naisten metsälenkkipolkua, toinen kuntolatua.

Tämän kylän voimavarana on yhteisöllisyys ja tekemisen meininki. Entisten kyläläisten rakkaus Määttälän kylään näkyy kyläyhdistyksen jäsenmäärässä. Olemme hyvien ihmisten kylä!”
https://www.youtube.com/watch?v=YiIbJgCTSc0&feature=youtu.be



eVILJO

Yhdistysten ja yhteisöjen kohtaamispaikka

eVILJO on yhdistyksiä ja yhteisöjä varten oleva rekisteri aktiivisen kansalaistoiminnan tueksi. Viljo vahvistaa yhdistyksen tunnettavuutta, viestintää ja verkostoitumista.

Ylläpitämällä tietojasi Viljossa ja ne julkisesti näyttämällä sinulla on käytössäsi maksuton nettisivu ja tapahtumakalenteri.

Rekisteritietoja voi päivittää milloin vain yhdistyksen oman eVILJO-tunnuksen kautta.

REKISTERÖIDY